sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Toinen kerta Club Infektiossa

Toista kertaa päätin lähteä Infektioon Helsinkiin. Alunperin kaverikin oli tulossa mukaan, mutta tällä tuli mutkia matkaan. Matkallani alkoi sitten satamaan kaatamalla ja pelkäsin että miten villakangastakkini tykkää sateesta. Eipä ole ottanut damagea onneksi. Ja onneksi en myöskään ottanut sitä koppalakkia mikä alunperin oli suunnitelmissa :P

Siltikin tuntui hölmöltä, että oli pistänyt suunnattomasti lakkaa hiuksiin että sai ne pörrötettyinä suht pöyheeks ja hieman pystyyn niin ei sitten paljoa ollutkaan merkitystä kun sade teki hiuksista aivan koppuraiset kun märäksi mennyt kuiva lakka sitten liimas hiuksia yhteen "klönteiksi". Hienoa. Aivan mahtavaa! Varmasti meikitkin levinnyt ympäri naamaa :D

No mutta sitten kun pääsin perille niin tapasin yhen tutun netistä joka miun pitikin tavata :) Paikka oli aika tyhjillään mikä varmaan johtui kauheista keleistä. No siinä hetken juteltuamme ja muutaman juoman juotuamme paikka alkoikin täyttyä mukavasti ihmisillä ja musiikki aina vaan parani.

Lopulta sitten seuraamme istui joukko erittäin mukavia ihmisiä joihin tuli myös jonkin verran tutustuttua :) Olisi mielellään enemmänkin jutellut, mutta ei siinä huvittanut alkaa huutamaan, kun musa oli suht kovalla :) Ja niin se pitääkin! Oli meinaan sen verran makoisaa musiikkitarjontaa taas jälleen. Kiitos vielä Infektion DJ:eille siitä! :)

Paluumatkalla taas satoi lisää vettä, mutta tällä kertaa se ei vaikuttanut mielialaan pätkääkään, sillä tapahtuma oli sen verran mainio :) Lopulta tuli sitten mentyä pienen "iltapalan" jälkeen mäkin kautta Kamppiin ja sieltä sitten hetken odottamisen jälkeen bussilla takaisin Lahteen :)

Bussissa meinasi nukahtaa ja se oli aika petollista, kun "ei voinut". Oli tosiaan piilarit silmissä ja olen kuullut mitä ilkeempiä tarinoita mitä siitä voi seuraa jos ne silmissä nukahtaa. Mm. sarveiskalvon repeäminen tai silmään tuleva infektio ovat muutama niistä :D Siispä vetkuttelin kännykällä nettiä selaten hereillä ja Lahteen päästyäni ripein askelin jatkoin kotiovelle ja uni tulikin sitten samoiten :)

Tämän riemuisen illan jälkeen sitten lepopäivä (tämä päivä) ja sitten pariksi päiväksi maalle hommiin porukoita auttamaan :)

torstai 4. lokakuuta 2012

Hmm taas sinkkuna hetken tapailemisen jälkeen :)

Juu elikkäs oli tuossa hetkettäin hyvin lyhyen ajan tapailemista yhen tytön kaa :) Jo heti alkuun hieman häiritsi ikäero, mutta tyttö oli erittäin hyväkäytöksinen, fiksun oloinen ja nätti. Eipä siinä mitään :) Ja kivaa tuntui aina tämän kanssa olevan sekä puhetasolla että muutenkin.

No tämä kaikki sitten yhtenä päivänä muuttui tietyn juonenkäänteen jälkeen ja lähes parin päivän lähes täyden hiljaisuuden jälkeen kysyin sitten, että olen tässä miettinyt, että tapaillaanko me vielä vai olenko nyt sinkku? Sieltähän se vastaus tuli... :)

Ei mua onneks sillain oikeastaan häiritte tai tunnu kovinkaan pahalta. Oli tapailu mukavaa ja tällain, mutten kerennyt kiintyä vielä niin pahasti että "eroaminen" (jos tapailusta voi noin ees sanoa) sattuisi. Sitäkin koettu jo niin paljon, ettei se enään oikein tunnu liikaa paitsi jos suhde on kestänyt paljon kauemmin ja niitä yhteisii muistoja on kertynyt paljon.

Juu... No mutta eipä tässä mitiä :) Voisin korkata lonkeron, pelata vähän ja niin poispäin ^_^ Ja lauantaina Deathstarssin keikalle, jonne tulee monen monta kaveria mukaan ihme kyllä :) Yleensä kun käyn nois tapahtumis yksin tai korkeintaan yhen kaverin kanssa. Hauskaa vaihtelua ^.^

Mutta joo tulipahan selko tähänkin asiaan... :) Ja en tästä aatellut kirjoitella tarkemmin yksityisyys-asioita kunnioittaen.